Suomi tunnetaan koulutuksesta, teknologiasta ja älykkäistä ihmisistä, mutta jostain syystä emme osaa tukea yksittäisiä keksijöitä. Tällä hetkellä tuki yksityiselle keksijälle on täysin riittämätöntä Suomessa. Kun henkilö keksii ratkaisun arjen tai yhteiskunnan ongelmaan, tukea on saatavilla lähinnä, jos hän perustaa yrityksen. Tämä on suuri menetys Suomelle, sillä parhaat ideat eivät aina synny startupeissa tai laboratorioissa. Ne voivat syntyä autotallissa tai keittiönpöydän ääressä.
Alankomaat on meitä askeleen edellä. Siellä yksityisten keksijöiden rooli innovaatioekosysteemissä on tunnistettu ja tunnustettu. Valtio avaa ovia keksijöille yrittäjyyden, neuvonnan ja verokannustimien kautta. Esimerkiksi WBSO-verohyvitys (Wet Bevordering Speur- en Ontwikkelingswerk) kannustaa tekniseen tuotekehitykseen ilman, että keksijän tarvitsee luopua omistuksesta. Toinen esimerkki on SBIR-ohjelma (Small Business Innovation Research), jossa valtio kilpailuttaa pk-yrityksiltä ratkaisuja yhteiskunnallisiin haasteisiin, mikä luo mahdollisuuksia myös yksittäiselle keksijälle toiminimellä.
Ratkaisevaa on, että Alankomaissa tarjotaan käytännön apua idean kaupallistamiseen. Keksijät voivat saada sparrausta, mentorointia ja jopa innovaatioseteleitä, joilla voi ostaa asiantuntemusta. Keksiminen ei jää yksin puurtamiseksi, vaan verkostot tukevat siirtymistä ideasta tuotteeksi. Tämä on juuri se kohta, jossa Suomessa kompuroidaan. Y-tunnuksettomien keksijöiden tukipolitiikka loppuu ennen kuin markkinoille päästään.
Lisäksi Alankomaissa kulttuurinen ilmapiiri on kannustava. Kansallista keksijäpäivää vietetään, ja keksimistä pidetään kunniallisena kansalaistaitona. Meilläkin pitäisi viestiä, että luova ongelmanratkaisu kuuluu kaikille – ei vain diplomi-insinööreille tai kasvuyrittäjille.
Jos haluamme vahvistaa Suomen innovaatiopotentiaalia, meidän on rakennettava matalan kynnyksen tukipolku yksittäisille keksijöille. Tämä voisi tarkoittaa verotukea kehitystyöhön, neuvojaverkostoa, mikroapurahoja prototyyppeihin tai kevyitä innovaatioseteleitä. Myös työttomän on voitava olla keksijä ja innovaattori menettämättä etuuksiaan. Hyviä malleja on jo olemassa, mutta nyt tarvitaan tahtoa ja rohkeutta.
9.9.2025 julkaistaan kansalaisaloite suomalaisen innovaatiorahoituksen uudistamiseksi. Se ansaitsee tulla kuulluksi.
Käy allekirjoittamassa kansalaisaloite osoitteessa: www.kansalaisaloite.fi
Jere Nevalainen, keksijä
Jorma Leitzinger, IPR-asiantuntija
Seppo Weckman, Helsingin Keksijät HEKE ry
Marika Viherlaiho, viestinnän ammattilainen

